Aliravitsemus lisää pandemista kuolleissuutta

Arviot espanjantautiin kuolleiden määrästä maailmassa vaihtelevat 21 miljoonasta (Jordan 1927) 30 miljoonaan (Patterson ja Pyle 1991) ja jopa 50-100 miljoonaan (Johnson ja Müller 2002). Sekä absoluuttisesti että suhteellisesti suurimmat menetykset kärsittiin köyhissä ja runsasväkisissä Afrikan ja Aasian maissa ja pienimmät Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa (kuva 3). Yksin Intiassa on arvioitu kuolleen yli 20 miljoonaa ihmistä. Monien alkuperäiskansojen kuten Alaskan inuiittien (Crosby 1989) ja Norjan saamelaisten (Mamelund 2003) kuolleisuus oli poikkeuksellisen suurta. Suomessa espanjantaudin aikainen ylikuolleisuus oli yli 30 000 henkeä (Linnanmäki 2005). Uhrien tarkkaa määrää ei tunneta, mutta se on suunnilleen sama kuin sisällissodan uhrien määrä.
Espanjantaudin on osoitettu olleen sosiaalisesti valikoiva siten, että heikommassa sosiaalisessa asemassa olevien väestöryhmien sairastuvuus ja kuolleisuus olivat suurempia kuin paremmassa asemassa olevien (esim. Mamelund 2004, Linnanmäki 2005). Influenssavirusta itseään ei voida pitää valikoivana, mutta köyhien mahdollisuudet selvitä influenssasta ja sen jälkitaudeista olivat pienemmät kuin varakkaiden. Työväestölle kasautui useita tekijöitä, jotka vaikuttivat sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Tällaisia olivat muun muassa ahdas asuminen, aliravitsemus, muut samanaikaiset taudit (esimerkiksi keuhkotuberkuloosi), puutteellinen sairaanhoito ja olematon sosiaaliturva, joka pakotti menemään töihin sairaana.
https://www.duodecimlehti.fi/duo95933